Yksinkertaistusten vaarat ja luottamuksen rakentaminen – Timo Honkelan ajatuksia Rauhankoneesta

“Joidenkin asioiden edessä keskinäinen kunnioitus on tärkeämpää kuin oikeassa oleminen.”

— Timo Honkela

Tämä teksti on peräisin tekoäly- ja rauhantutkija, professori Timo Honkelan (1962–2020) kirjoituksesta Rauhankoneen Facebook-sivulta keväältä 2019. Honkela pohtii siinä, miten varmuuden ja turvallisuuden kaipuu kohtaavat yhä monimutkaisemmaksi käyvässä maailmassa. Hän korostaa tarvetta välttää liiallista kategorisointia ja yksinkertaistamista, sillä ne voivat johtaa vääriin päätelmiin, epäluottamukseen ja jopa kärsimykseen.

Teksti on ajankohtainen edelleen vuonna 2025: tekoälyn ja digitaalisuuden kehittyessä meillä on samalla kertaa käsissämme mahdollisuus kohdata ihmiset entistä yksilöllisemmin sekä toisaalta riski vahvistaa jo olemassa olevia ennakkoluuloja. Honkelan ajatukset ohjaavat meitä rakentamaan luottamusta ja kohtaamaan toinen toisemme avoimuudella ja uteliaisuudella – niin ihmisten välillä kuin suhteessa teknologiaan.

Tervetuloa lukemaan ja pohtimaan, miten voimme yhteisvoimin toteuttaa Honkelan vision siitä, että kaikkia ihmisiä kohdeltaisiin yksilöinä ja että yhdessä löydämme rauhanomaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin.

“Haluamme olla varmoja ja haluamme olla turvassa. Maailma muuttuu ja on sekava. Miten nämä kaksi asiaa kohtaavat ihmisten elämässä? Kehen ja mihin luottaa, miksi tai miksi ei? Kyseessä on monimutkainen joukko asioita, joiden tarkastelu muutamalla lauseella ei tekisi oikeutta pyrkimykselle lisätä keskinäistä ymmärrystä ja luottamusta. Niinpä kirjoitan seuraavassa pitkähkön viestin asiassa ja toivon kärsivällisyyttä siihen perehtymisessä. Jos maailman parantamisen keinot olisivat yksinkertaisia, ne olisi varmastikin otettu jo käyttöön.

Olen päätynyt yhä selvemmin siihen johtopäätökseen, että halumme ottaa maailma haltuun, ymmärtää se selkeästi voi varmasti johtaa meidät väärille ja vaarallisille poluille. Järki ja rationaalinen ajattelu on keino pärjätä elämässä. On kuitenkin oltava hyvin huolellinen siinä, mistä järjessä on kyse. Tekoälytutkimuksessa ja -kehitystyössä satsattiin suuria summia asiantuntijajärjestelmien kehittämiseen 1980-luvulla. Asiantuntijoilta kuten lääkäreiltä kysyttiin mitä tietoa he hyödynsivät, kun päätyivät johonkin diagnoosiin annetussa tilanteessa. Kävi ilmi, että tällaisten sääntöjen muotoilu oli käytännössä mahdotonta. Se voi olla myös teoriassa mahdotonta, jos sääntöjen perustana olevat kategoriat ovat toimimattomia.

Monissa filosofian suuntauksissa ajatellaan, että sanat ovat käsitteiden nimiä. Sanojen punainen, tuoli, totuus tai oikeudenmukainen voidaan ajatella vastaavan käsitteitä punaisuus, “tuolius”, totuudellisuus tai oikeudenmukaisuus. Nämä vuorostaan olisivat viittauksia kyseisiin ilmiöihin maailmassa. Mitä ongelmallista tässä voisi olla? Tällaisten sanojen ja käsitteiden varaan rakennamme kuvan maailmasta. Osana tätä kuvaa ovat päättelysäännöt. Logiikassa tarkastellaan tällaisia päättelysääntöjä ja sitä, millaiset päättelyn muodot ovat asianmukaisia ja mitkä eivät. Jos tiedämme, että A:sta seuraa B, emme voi siitä päätellä, että B:sta seuraa A.

Daniel Kahnemann on ansiokkaasti tutkinut sitä, kuinka ihmiset monesti päättelevät tavoilla, joissa on perustavaa laatua olevia ongelmia ja virheitä. Hänen työtään voi pitää kuitenkin vain alkusoittona sille, kuinka vaikeista asioista on kyse. Omassa tutkimuksessani olen päätynyt siihen, että suuri haaste on se, miten määrittelemme käsitteet ja kategoriat sekä se, miten niitä käytämme. Asiaan liittyvät päätelmät, joita teemme maailmasta saamamme kokemuksen kautta. Suoraa kokemusta on se, mitä itse koemme. Epäsuora kokemus on sitä, mitä sukulaiset, kaverit ja lehdissä kerrotaan.

Meitä ihmisiä sanotaan ajattelussamme laiskoiksi. Minusta se on ikävästi sanottu ja väärin. Kyse on siitä, että meillä on rajallinen vaikkakin valtava kapasiteetti muistaa ja päätellä maailmaa koskevia asioita. Muistatko, mitä teit 7.3.2012? Useimmille meistä vastaaminen tuohon kysymykseen ei onnistu ilman kalenteriin kurkistamista. Muistatko, ketkä ihmiset ovat onnitelleet sinua syntymäpäivän johdosta viimeisen kymmenen vuoden aikana ja kuinka monena näistä vuosista? Tällaista muistajaa voi olla vaikeaa tai mahdotonta löytää.

Kapasiteettimme muistaa ja päätellä on rajattu. Emme ole laiskoja vaan on välttämätöntä laittaa mutkia suoraksi todellisuuden valtavan monimutkaisuuden ja yksityiskohtien määrän takia. Valitsemme, mitkä asiat on tärkeää muistaa. Usein muistamisen perustana ovat tunteet. Sen muistamiseksi, että 7 x 7 on 49 tarvitsemme kertausta, mutta meille tärkeän ihmisen lausahdus saattaa jäädä muistiin loppuelämäksi kertamaininnalla.

Tunteet vaikuttavat ja sille on hyvät syynsä. Tunteet ja ajatusresurssien säästäminen voivat johdattaa meidät myös harhaan ajattelussamme. Tätä on tutkittu paljon kuten edellä mainitsemani Daniel Kahnemann tunnettuna esimerkkinä, mutta silti vain yhtenä monien joukossa. Tämäkin on esimerkki rajallisuudestamme. Otamme jonkin henkilön kivijalaksi, kun samaa asiaa tutkineiden suuruusluokkaa tuhannen ihmisen sanomisista ja näiden ajatusten ja johtopäätösten suhteiden tarkastelu on mahdotonta. Yksinkertaistamme. Yksinkertaistaminen tuottaa ajatuksia maailmasta, ilmiöistä, ihmisistä. Nämä yksinkertaistukset eivät ole tosia. Tässä kohdassa voisi pitää hiljaisen hetken. Hiljainen hetki on paikallaan niiden ihmisten muistoksi, jotka ovat kuolleet yksinkertaistuksien uhrina.

Yksinkertaistamme käsitystä maailmasta, kun jaamme ihmiset eri maiden kansalaisiin. YK viittaa perusvapauksien toteuttamiseen kaikille rotuun, sukupuoleen, kieleen tai uskontoon katsomatta. Meillä on tapana tarkastella monia asioita kategorioiden ja niiden varaan rakennettujen sääntöjen kautta. Yhteiskunnilla ja päättäjillä ei ole ollut aikaa ottaa jokaista ihmistä yksilönä vaan tarkastella asioita kategorioiden ja yleisen tason sääntöjen kautta. Kuten 1980-luvun tekoälykokemus kertoo, säännöt eivät aina toimi ja niinpä syntyy virhepäätelmiä.

Jatkoksi voi syntyä käänteistä epäluuloa ja luottamuksen puutetta. Kun hallinto ei ota huomioon tilannettani, en minäkään luota hallintoon. Tällaisia johtopäätöksiä monet ihmiset päätyvät tekemään. Lääkäri voi tehdä virheen, minkä seurauksena ihminen ei enää luota mihinkään, mitä lääkäri sanoo, ja hakee avun muualta. Kategorisuutta on sekin. Pahimmillaan tällainen ajattelu kehittyy vainoharhaisuudeksi. Mihinkään ei luoteta. Toisella puolella hallinnossa voi kehittyä myös kategorisuutta. Hallintovirkamies voi kyynistyä ajattelemaan kategorisesti, että kaikki kriittiset kommentoijat ovat harhaisia valittajia. Kyseessä on yhdenlainen sota, jonka rintamalinjoilla ei onneksi yleensä kuolla, mutta inhimillinen kärsimys voi silti olla suurta.

Miten tämä kaikki liittyy ajatukseen rauhankoneesta? Tekoälyn välineitä ja erityisesti koneoppimista hyödynnetään kasvavassa määrin yhteiskunnan eri osa-alueilla. Tekoälyä voidaan hyödyntää viisaasti tai sitten vanhoja virheitä toistaen. Tekoäly tarjoaa mahdollisuuden pureutua yksityiskohtiin ja yksilöllisiin piirteisiin ja olosuhteisiin. Nykyään tämä yksilöllisyys näkyy selvimmin kohdistetussa mainonnassa, mutta selvästi hyödyllisiä soveltamismahdollisuuksia on sosiaali- ja terveyssektorilla, koulutuksessa, hallinnossa ja päätöksenteossa. Voimme toivoa ja vaatia, että meitä lähestytään yksilöinä eikä vain kategorioiden edustajina. Samalla voimme vaatia sitä itseltämme, kun kohtaamme muita ihmisiä. Ja pyytää koneilta apua tässä tehtävässä. Ei arvioida ketään ihmistä sen perusteella, mihin ryhmään hän kuuluu vaan tekojensa perusteella. Tähän asti on voinut olla järkevääkin olla kategorinen, kun resurssit eivät ole riittäneet muuhun. Tekoälyn avulla voimme vaatia mahdollisuutta olla yksilö ja tarjota sen mahdollisuuden kaikille muille ihmisille.

Toivotan mahdollisimman hyvää vointia kevään tuodessa elämän kauneutta eteemme. Samalla toivon, että kirjoitus herättää ajatuksia siitä, miten voimme lähestyä toisia ihmisiä suoraan ilman kategorioita silloin, kun se on järkevästi mahdollista. Samalla toivon, että halumme löytää varmuutta ei johda meitä lisäämään toisten ihmisten epävarmuutta. Joidenkin asioiden edessä keskinäinen kunnioitus on tärkeämpää kuin oikeassa oleminen. Voimme tehdä työtä yhdessä maailmankuvan ja tiedon jalostamiseksi sen sijaan, että kamppailisimme näissä asioissa kukin yksinämme tai pienissä piireissä. Loppujen lopuksi olemme kaikki samassa veneessä. Luottamuksen verkostojen rakentamisella ja vahvistamisella on kiire.”

-Timo Honkela